Koti > Ajankohtaista > Uutiset > Järvi-Suomen E...

Järvi-Suomen Energian toimitusjohtajaksi 1.10. alkaen Arto Nieminen

Mikkeliläinen Arto Nieminen on valittu Suomen neljänneksi suurimman verkkoyhtiön seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Yhtiötä alusta saakka johtanut toimitusjohtaja Arto Pajunen jää eläkkeelle 1.10.2022, jolloin Nieminen ottaa tehtävän vastaan. Nieminen siirtyy uuteen asemaansa sähköverkkourakointiyhtiö Elveran toimitusjohtajan tehtävistä.

Järvi-Suomen Energiaa sen aloitusvuodesta 1995 saakka johtanut Arto Pajunen jää lokakuun alussa hyvin ansaitulle eläkkeelle, johdettuaan yhtiötä lähes 27 vuotta. Pajusen tehtäviä jatkamaan siirtyy Arto Nieminen urakointiyhtiö Elveran toimitusjohtajan toimesta. Niemisellä on pitkä historia Suur-Savon Sähkö konsernin parissa, ja vahva tausta jakeluverkkoalan useista osa-alueista. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa tehtävissä Järvi-Suomen Energialla ja toimitusjohtajana Suur-Savon Sähkötyöllä, josta myöhemmin syntyi fuusioitumisen myötä Elvera. Nieminen jättää Elveran haikein mielin:

”On vaikeaa jättää taakse yhtiö ja henkilöstö, jonka on tuntenut niin kauan, ja jonka toimintaa on ollut rakentamassa vuosia.  Sain olla mukana yhdistämässä kolme alueellista palveluyhtiötä yhdeksi yhtiöksi, joista muodostui Elvera. Elverasta on kasvanut 85 miljoonan euron liikevaihdon yhtiö, jolla kaksi tytäryhtiötä. Nyt kun Elvera on vakaalla pohjalla ja vahvalla kasvu-uralla, on mielestäni sopiva hetki minun jatkaa seuraaviin haasteisiin”, Nieminen summaa.

Sähköalalla riittää haasteita

Nieminen on uransa aikana toiminut sähköverkon suunnittelun, kunnossapidon ja rakennuttamisen tehtävissä. Nieminen lohkaiseekin, että kaikkea muuta paitsi sähkön myyntiä hän on ehtinyt urallaan tehdä. Uuden toimenkuvan hän ottaa vastaan suurella mielenkiinnolla ja toivoo, että hänen kokemuksellaan on annettavaa Järvi-Suomen Energian jakeluverkkotoiminnalle.

”Nykyhetken tilanne energia-alalla on todella kiinnostava siirtyessäni näihin tehtäviin. Kotimaiset verkkoyhtiöt ovat turbulenssin kourissa sähkömarkkinalain muutoksen myötä, ja maailmanlaajuinen energiamurros vaikuttaa myös tänne Järvi-Suomeen. En muista, että sähkön tai materiaalien hinta olisi koskaan ollut nykyisellä tasolla. Eli haasteita riittää”, Nieminen toteaa.

Nieminen aloittaa virallisesti Järvi-Suomen Energia toimitusjohtajana 1.10.2022, työskenneltyään ensin kuukauden siirtymäkauden ajan Pajusen kanssa samaan aikaan. Hän tulee toteuttamaan Järvi-Suomen Energian hallituksen strategiaa yhdessä yhtiön henkilöstön kanssa.

”Arto Nieminen on ulospäin suuntautunut johtaja, joka luo avointa ilmapiiriä organisaatiossa ja luottaa alaisiinsa. Hänellä on kattavasti kokemusta erilaisista näkökulmista ja kumppanuuksista, sekä laajat verkostot suomalaisella sähköalan kentällä. Painavana tekijänä Arto Niemisen valintaan toimitusjohtajaksi oli se, että hän on pitkään toiminut menestyksekkäästi toimitusjohtajana energia-alan palveluyhtiöissä”, Järvi-Suomen Energian hallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen kuvailee.