Koti > Johtoryhmä

Konsernin johtoryhmä

Mikael Venäläinen

toimitusjohtaja

010 210 4240

LinkdedIn logo

Mikaelilla on kattava kuva Suur-Savon Sähkön talous- ja rahoitusasioista. Hänen tarkkojen silmiensä alla konsernin rahavirrat ohjautuvat kuten kuuluukin, rakentamaan parempaa infrastruktuuria alueelle, tukemaan seudun hyvinvointia. Ennen ankkuroitumistaan Järvi-Suomeen työ on kuljettanut Mikaelia pitkin maailmaa, Euroopan ohella aina Etelä-Amerikkaan saakka. Suurta maailmaa nähneenä hänellä on mitä parhaimmat edellytykset ja kokemus pitää konsernin talouden luvut hyppysissään. Parhaat asiat tehdään yhdessä, eivätkä talousasiat ole poikkeus. Mikaelilla on tiimissään kolme rautaisen ammattitaidon omaavaa controlleria sekä kumppanuus- ja hankintapäällikkö.  

Mikael Venäläinen

Talousjohtaja

010 210 4240

LinkdedIn logo

Talousjohtajana toimivalla Mikaelilla on kattava kuva Suur-Savon Sähkön talous- ja rahoitusasioista. Hänen tarkkojen silmiensä alla konsernin rahavirrat ohjautuvat kuten kuuluukin, rakentamaan parempaa infrastruktuuria alueelle, tukemaan seudun hyvinvointia. Ennen ankkuroitumistaan Järvi-Suomeen työ on kuljettanut Mikaelia pitkin maailmaa, Euroopan ohella aina Etelä-Amerikkaan saakka. Suurta maailmaa nähneenä hänellä on mitä parhaimmat edellytykset ja kokemus pitää konsernin talouden luvut hyppysissään. Parhaat asiat tehdään yhdessä, eivätkä talousasiat ole poikkeus. Mikaelilla on tiimissään kolme rautaisen ammattitaidon omaavaa controlleria sekä kumppanuus- ja hankintapäällikkö.

Jari Väyrynen

Lempeä Lämmön
toimitusjohtaja

010 210 4358 

LinkdedIn logo

Jari on uusiin teknologioihin uskova Lempeä Lämmön toimitusjohtaja ja helposti lähestyttävä energia- ja konetekniikan insinööri. Hänen monipuolinen kokemuksensa erilaisista toimintaympäristöistä ja niihin sopivista strategioista on erinomainen pohja Lempeän liiketoiminnan kehittämiselle. Jarin mielestä energia-alan muutoksessa on hienoa olla mukana. Hän uskoo, että selkeistä ja reiluista toimintavoista kiinni pitäminen kannustaa ihmisiä työskentelemään samojen tavoitteiden eteen. Yhteistyö ja sen avulla saavutetut tulokset innostavat häntä, ja lisäksi yhdessä tekeminen antaa voimaa kaikille osapuolille. Kun työpäivä on ohi, Jari suuntaa energiansa kuntosalille, oman verstaan rauhassa syntyviin teknisiin ideoihin tai mökkipuuhien pariin. 

Arto Nieminen

Järvi-Suomen Energian
toimitusjohtaja

010 210 4205

Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Nieminen on tehnyt lähes koko uransa konsernissa eri tehtävissä sähköverkon parissa. Syksyllä 2022 tehtävässä aloittanutta Artoa innostavat päivittäiset haasteet ja se, että tehdyllä työllä on merkitys. Tavoitteena on laadukas sähkönjakelu kohtuulliseen hintaan. Kiireisten ja pirstaloituneiden työpäivien vastapainoksi Arto nauttii mutkattomasta vapaa-ajasta lukemisen, ruoanlaiton ja Arttu-koiran lenkkien parissa. Työlastin muotoa hän voi vaihtaa uppoutumalla kesämökin loputtomiin askareisiin.

Arto Nieminen

Järvi-Suomen Energian
toimitusjohtaja

0400 670 525

LinkdedIn logo

Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Nieminen on tehnyt lähes koko uransa konsernissa eri tehtävissä sähköverkon parissa. Syksyllä 2022 tehtävässä aloittanutta Artoa innostavat päivittäiset haasteet ja se, että tehdyllä työllä on merkitys. Tavoitteena on laadukas sähkönjakelu kohtuulliseen hintaan. Kiireisten ja pirstaloituneiden työpäivien vastapainoksi Arto nauttii mutkattomasta vapaa-ajasta lukemisen, ruoanlaiton ja Arttu-koiran lenkkien parissa. Työlastin muotoa hän voi vaihtaa uppoutumalla kesämökin loputtomiin askareisiin.

Milla Ratia

Digitalisaatiojohtaja

010 210 4320 

LinkdedIn logo

Digitalisaatiojohtaja Milla innostuu helposti uusista asioista ja on nopea liikkeissään lähtiessään viemään innovaatioita käytäntöön. Vahvan taustan analytiikasta ja muutoksenhallinnasta omaavana, hän on kärkipaikalla tuomassa digitalisaation mahdollisuudet osaksi liiketoimintoja. Kaikkien digitaalisten muutostavoitteiden havittelemisen ohella Millasta on tärkeää muistaa, kenelle ja miksi asioita tehdään; myös ihmisten kunnioittaminen ja kuunteleminen ovat ohittamaton osa muutosta. Muutos tapahtuu vasta, kun ihmiset toimivat uudella tavalla, yhdessä. Hänestä on hienoa huomata, kuinka paljon organisaatio pystyy kehittymään joskus hyvinkin lyhyessä ajassa. Milla pitää huolta jaksamisestaan vapaa-ajallaan kävelylenkein, kuntosalitreenein ja koiran kanssa touhuamalla. 

Eija Simonen-Riikonen

HR- ja turvallisuusjohtaja

010 210 4247

LinkdedIn logo

HR- ja turvallisuusjohtaja Eija on konsernin tarkkailija, joka tietää aina missä tapahtuu. Kemiantekniikan diplomi-insinöörinä uransa aloittaneesta Eijasta on ollut urallaan moneksi. Hän on työskennellyt aiemmin ympäristö- ja kehityspäällikkönä, kunnes innostui HR-tehtävistä. Nykyisin Eijan tehtävät ovat hänen koko aiemmin työnkokemuksensa summa. Hänelle tämä sopii mitä parhaiten, sillä monipuoliset ja haasteelliset työtehtävät sekä mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä jatkuvasti, ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Eijalle tuottaa iloa mahdollisuus päästä edistämään konsernin HR-toimintoja, merkittävimpinä painopisteinä työn ja muun elämän tasapainon tukeminen. Erilaiset pihatyöt virkistävät Eijaa, vuodenajasta riippumatta, yrttipuutarhan kasvatuksen taikka lumenluonnin muodossa. Kun sisätilat kutsuvat, nauttii hän kokkailusta puolisonsa kanssa.

Puheluiden hinta 010-alkuisiin numeroihin matkapuhelumaksu/paikallisverkkomaksu.