Koti > Ajankohtaista > Uutiset > Oppi on nuorta ...

Oppi on nuorta vanhemmallakin iällä – koskaan ei ole myöhäistä alkaa huolehtia itsestään

On hyväksyttävä tosiasia, että me kaikki vanhenemme kaiken aikaa. Ikääntyminen tuo mukanaan kaikenlaisia muutoksia. Jos vielä nuorena jaksoi puskea työpäivän kahvilla ja korvapuustilla, voi tilanne vuosien kuluessa muuttua. Itsestään huolehtimista ei onneksi ole milloinkaan liian myöhäistä aloittaa. Suur-Savon Sähkö aloitti vuonna 2018 ikäjohtamisen ohjelman, tavoitteenaan konsernissa työskentelevien yli 50 vuotta täyttäneiden hyvinvoinnista huolehtiminen ja sen kehittäminen.

Pentille ikäjohtaminen tuli hyvään saumaan

Ohjelman alussa mukana oli seitsemän työntekijäämme. Yksi heistä oli tiedonhallinta ja digitalisaatio -osastolla työskennellyt Pentti, joka pääsi vappuaattona 2021 ansaitulle eläkkeelle työskenneltyään yhtiössä kunnioitettavat 33 vuotta. Hän ehti urallaan nähdä valtavasti teknistä kehitystä: hän oli mukana suunnittelemassa ja rakentamassa tietoliikennejärjestelmiä sähköverkon kaukokäyttöön ja toimi hetken aikaa myös sisäisen puhelinvaihteen huolitsijana ennen sen automatisointia. Pentti muistelee, että hänelle ikäjohtaminen tuli hyvään saumaan:

”Silloin vähän ennen ohjelman alkua aloinkin jo vähän miettimään, että tarttis tehdä jotain, kun on niin rapakunnossa. Kävin samoihin aikoihin terveystarkastuksessa, niin oli tuota kolesterolia liikaa sekä verenpaine ja sokeriarvot koholla. Sen huomasi itsekin, että oli väsynyt.”

Hyvinvointia yhdessä ja yksin – kotona ja töissä

Ohjelmaan on kuulunut yli 50-vuotiaiden ryhmän toimintapäivät sisältäen hyvinvointikoulutuksia sekä liikunnallisia aktiviteetteja. Oman hyvinvoinnin työstämiseksi arjessa ryhmän jäsenille hankittiin urheilurannekkeet, josta seurata vointia ja tavoitteiden saavuttamista. Kehityksen tueksi ohjelman alkuvaiheessa hyvinvointivalmentajat pitivät yhteyttä osallistujiin tietyin väliajoin, keskustellen kehityksestä ja antaen neuvoja. ”Sattui sillä tavalla kreivin aikaan tämä ikäjohtaminen. Tällainen rapistuminen käy sillä tavalla salakavalasti huomaamatta. Minäkin aluksi luulin, että liikuin tarpeeksi, mutta en sitten kuitenkaan. Valmentajilta sai hyvin neuvoja ja motivointia, ja rannekkeella on yhä helppo seurata omaa aktiivisuutta”, Pentti summailee.

Liikuntakärpänen pääsi puremaan – pyörän mittarissa tuhansia kilometrejä

Nyt taaksepäin katsottuna Pentti kokee ohjelman olleen itselleen hyödyksi. ”Päätin lisätä liikuntaa, käyn uimahallissa ja kävelen kauppamatkoja. Lisäksi hankin sähköavusteisen polkupyörän, jolla olen ajanut työmatkat aina kun mahdollista. Matkamittariin on ehtinyt kertyä reilun puolentoista vuoden aikana 13 800 kilometriä.”

”Voisi sanoa, että olen päässyt parempaan kuntoon juuri parahiksi eläkkeelle”, Pentti naurahtaa.

Reippaita eläkepäiviä Pentti!