Koti > Raportit ja julkaisut > Osavuosikatsaus 1-4 2022

Osavuosikatsaus
1-4 / 2022

Suur-Savon Sähkön toteutunut 19,9 M€ käyttökate ensimmäisellä vuosikolmanneksella sivuaa historian parasta tasoa. Alkuvuosi on ollut myös toiminnallisesti onnistunut.

Konsernin liikevaihto nousi edellisvuoteen verrattuna 61 %, ollen 123,4 M€. Liikevaihtoa nosti vertailuvuoteen verrattuna vuoden 2021 aikana toteutettu sähkön vähittäismyyntiliiketoiminnan kasvu yritysjärjestelyllä. Konsernin käyttökate nousi 15 %, normaalia lämpimämmästä alkuvuodesta huolimatta. Tulos 10,7 M€ on 81 % edellisvuoden ensimmäistä kolmannesta korkeampi. Koko vuoden ennuste niin ikään indikoi konsernin historian parasta tuloksentekoa. Loppuvuoteen liittyy kuitenkin poikkeuksellisia geopoliittisiin riskeihin liittyviä epävarmuuksia.

Loppuvuoden 2021 kapean mutta syvän tulosrotkon yli loikataan kaatumatta

Taloudellisen tuloksen erinomainen kehitys vuoden ensimmäisellä kolmanneksella korostaa vuoden 2021 heikon tuloksen syiden kertaluontoisuutta. Konsernin toiminta on palannut vahvistuvan talouden uomalle. Koko vuoden talouden ennuste on parantunut suotuisasti onnistuneen alkuvuoden ansiosta. Sähkönsiirron tai kaukolämmön tariffeja ei ole nostettu. Parantunut tuloskehitys on seurausta onnistuneesta lämmöntuotannon operatiivisesta toiminnasta talvijaksolla, toiminnan kustannusten nousupaineiden onnistuneesta hillitsemisestä sekä onnistumisista vaikeasti ennakoitavilla sähkömarkkinoilla.

Markus Tykkyläinen allekirjoitus

Liiketoiminnan tapahtumat alkuvuonna

Konsernissa toteutetaan monia riskienhallinnallisia toimenpiteitä, jotta geopoliittisten epävarmuuksien negatiiviset vaikutukset energian toimitusvarmuuteen sekä konsernin talouteen jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Alkuvuoden aikana monien materiaalien ja komponenttien saatavuus on vaikeutunut, ja energiahyödykkeiden hinnat ovat historiallisen korkealla tasolla. Toistaiseksi yleinen kustannusten nousupaine ei ole merkittävästi vaikuttanut Suur-Savon Sähkö – konsernin toimintaan. Konsernin hankinnat toteutetaan pitkäjänteisesti, mikä yhdessä onnistuneen riskienhallinnan kanssa on tässä tilanteessa turvannut muun muassa investointitöiden sekä polttoainekustannusten kohtuullisen hintatason.

Sähkön markkinahinta on jatkanut korkealla tasolla, ja johdannaishinnat tulevaisuuteen heijastelevat kiristynyttä kysynnän ja tarjonnan tilannetta erityisesti ensi talvelle. Suur-Savon Sähkö – konsernilla on noin 24 MW sähköntuotannon osuus Olkiluoto 3 ydinvoimalaitoksessa, jonka odotetaan siirtyvän kaupalliseen käyttöön syksyllä 2022. Suur-Savon Sähkö osti noin 4,5 MW lisäosuuden Olkiluoto 3:n tuotantoa huhtikuun lopulla. Ydinvoimantuotannon lisäosuuden myötä hiilidioksidineutraalin sähköntuotannon osuus tuotantosalkusta kattaa 99 %  jo ensi vuonna. Konserni toteuttaa etupainotteisesti Euroopan unionin sekä Suomen valtion hiilidioksidineutraalisuustavoitteita. Järvi-Suomen alueella kartoitetaan yhtiön toimesta potentiaalisia tuulivoima- sekä aurinkosähkön tuotannon alueita.

Hiilidioksidineutraalin lämmöntuotannon osalta Rantasalmen lämpökeskukselle investoidaan savukaasulauhdutin, joka tulee leikkaamaan jopa 20 % polttoainetarpeesta energiatehokkuutta parantamalla.

Kuluvasta vuodesta tulee toiminnan laatujohtamisen kehitysloikkien vuosi. Konsernissa valmistaudutaan ympäristöjärjestelmän ISO14001, työterveys ja -turvallisuusjärjestelmän ISO45001, sekä tietoturvajärjestelmän ISO27001 mukaisten toimintamallien rakentamiseen. Sertifiointivalmius järjestelmille on syksyllä 2022.

Talouden tunnusluvut

Konsernin tunnusluvut Toteutunut 1-4/2022Toteutunut 1-4/2021 Koko vuosi 2021
Liikevaihto, M€ 123 76,5272
Käyttökate, M€ 19,917,31,5
Tulos ennen tp siirtoja ja veroja, M€ 10,75,9-30
Investoinnit, M€ 19,523,5 104,2
Omavaraisuusaste % 19,326,5 16,7
Henkilöstö keskimäärin 108110 114

Huoltovarmuuden merkitys korostuu entisestään lähivuosina

Kansallisen energiahuollon kehittämisessä kotimaisten polttoaineiden käytettävyyden turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Energiaturpeen rooli huoltovarmuuspolttoaineena on noussut merkittävästi. Lisäksi metsäteollisuuden raaka-aineeksi kelpaamattoman kotimaisen puubiomassan asema polttoaineena on kriittisen tärkeä erityisesti lämmöntuotannossa. Suomen energiapoliittisilla linjauksilla on kirjoitushetkellä suuri merkitys. Kotimaisten polttoaineiden aseman turvaaminen on tärkeää niin huoltovarmuuden kuin energian loppuasiakashintojen näkökulmasta.

Henkilövalinnat

Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvosto kokoontui 02.06.2022, ja valitsi keskuudestaan hallintoneuvoston puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan. Puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Lasse Partanen (Sulkava). Varapuheenjohtajaksi valittiin yrittäjä Jarkko Fågel (Hartola).

Suur-Savon Sähkön hallitukseen valittiin jäseniksi seuraavalle kaksivuotisjaksolle erovuorossa ollut asianajaja, varatuomari Kalle Ervasti (Mikkeli), sekä uusina jäseninä hallintojohtaja Ari Liikanen (Mikkeli), sekä toiminnanjohtaja Eero Sistonen (Rantasalmi). Hallituksessa jatkavat lisäksi fysioterapeutti, ammatillinen opettaja Ritva Hänninen (Juva), kunnanjohtaja Tuomo Kärnä (Luhanka) sekä kaupunginjohtaja Janne Laine (Savonlinna).

Suur-Savon Sähkö Oyn hallituksen puheenjohtana jatkaa Janne Laine ja varapuheenjohtajaksi valittiin Kalle Ervasti.