Verkostotöitä riittää | 80-vuotisjuhlasarja

Sähkönkäytön nopea kasvu vauhditti Suur-Savon Sähkön verkonrakennusta 1950- ja 1960-luvuilla, mutta työ ei edennyt ilman materiaalipulaa, hintapaineita ja käytännön kekseliäisyyttä. Kuparin saatavuus ja kallistuminen viivästyttivät muuntopiirien sähköistämistä, kunnes rakennustarvikkeiden saanti helpottui. Samalla verkkoa vahvistettiin kekseliäästi: kaapeli laskettiin Vekaransalmen vesistöön tarkasti mitaten ja talkoovoimin, ja teräsalumiini alkoi yleistyä kuparin rinnalla — toisinaan epäluuloja ja savolaista huumoria vaatien.

---

---

Materiaalipula vaivaa

1960-luvun puolivälissä nopeasti lisääntyneen muuntopiirien rakentamisen taustalla oli ripeästi kasvanut sähkön käyttö. Kuparin saatavuus kuitenkin kiusasi yhtiötä 1950-luvun alkuvuosina. Vuoden 1950 vuosikertomuksessa jouduttiin toteamaan, että kuparipulan vuoksi kymmenkunta muuntopiiriä voitiin johdottaa vain osittain ja samasta syystä monen muuntopiirin rakentaminen lykkääntyi. Seuraavan vuoden lopulla toimitusjohtaja Silkko valitti myös kuparin epäsuotuisaa hintakehitystä suhteessa liittymismaksuihin. Kun yhtiön liittymismaksuista päätettiin ensi kerran vuoden 1947 alussa, ne perustuivat kuparin 80 markan kilohintaan. Vuoden 1951 marraskuussa virallinen noteeraus oli 300 markkaa kilolta, mutta eräistä ulkomaisista toimituksista jouduttiin maksamaan lähes 500 markkaa/kilo. Vuonna 1952 kaikki rakennusohjelmaan kuuluneet muuntopiirit voitiin vihdoinkin sähköistää aikataulussaan rakennustarvikkeiden ja kuparin saannin helpotuttua.

Vesistökaapelin lasku on tarkkaa

Vekaran salmeen lasketun Sulkavalta Lohikoskelle vedetyn 20 kV:n syöttöjohdon kaikissa kuljetuksen ja laskun työvaiheissa kaapelia täytyi käsitellä hellävaraisesti, jotta arat erityskerrokset eivät vahingoittuisi. Tarpeelliset lastaustyöt tehtiin liikkuvalla rakennusnosturilla. Kaapeli jouduttiin nimittäin välivarastoimaan Mikkelissä, josta omavalmistuksen siirtoryhmä kuljetti sen Vekaraan. Vekarasta kaapeli lastattiin auton lavalta Plh:n kaapelialuksen, Niilon, keulalle, johon se juuri ja juuri mahtui. Tällä toimenpiteellä vältyttiin tarpeettomalta välilastaukselta. Kun lähtöpään rantaosuus saatiin Sulkavan poikien toimesta kuntoon niin, että pää riitti aina päätepylväälle saakka, lähti Niilo töihin. Laskuvaihe meni joutuisasti, alle puolen tunnin. Toisessa päässä oli jälleen talkoot ja kaapelin pää saatiin päätepylväälle. Ja Esko Juutin tarkat ennakkomittaukset pitivät kutinsa. Molemmilla rannoilla kaapeli upotettiin pohjaan, jotteivat uitettavat puuniput tai jäät pääse rikkomaan sitä. Tässä vaiheessa kaivurinkuljettajan olivat vähällä kastua, kun kone pyöri hylkeen lailla vedessä.

Teräsalumiinin käyttö yleistyy

Vuonna 1950 johdinmateriaalien joukkoon liittyi teräsalumiini, joka syrjäytti nopeasti kuparin ja muut johdinmateriaalit. Johdinmateriaaleihin liittyivät aina omat epäluulonsa. Sanomalehti Itä-Savon toimittajat utelivat Sulkavalla 1950-luvulla syytä kuparijohtojen ujellukseen. Suur-Savon Sähkön miehet kertoivat veitikka silmäkulmassa, että ujellus kuului erityisesti niissä taloissa, joissa ei ollut sähköistysvaiheessa tarjottu sähkömiehille kahveja. Kahvit tarjonneissa talouksissa johtimet oli jätetty vähän löysemmälle. Lehden välityksellä tieto asiasta levisi laajalla, ja yhtiön miehille riitti kuuleman mukaan kahveja viikoiksi eteenpäin.

Rantasalmella piiriasentajana toiminut Veikko Savolainen kertoi puolestaan isännästä, joka purnasi kuparia edullisemman teräsalumiinin käytöstä. Savolainen ja hänen kanssaan samassa porukassa työskennellyt Lauri Leskinen naruttivat purnaajaa kertomalla, että tämä oli saanut pylväisiinsä ”hopiat”. Tyytyväisenä isäntä kehuskeli sittemmin pitäjällä hyviä johtojaan, kunnes asian todellinen laita paljastui hänelle.

Ote Harri Turusen kirjoittamasta historiateoksesta: Elämisen laatua energiasta