Konsernin tulos vahvistui vuonna 2025 – strategiset muutokset tukevat omistaja-arvon kasvua Tiedote 26.3.2026 Suur-Savon Sähkö -konsernin vuosi 2025 oli taloudellisesti vahva. Kannattavuus parani selvästi, vaikka liikevaihto laski markkinaympäristön muutosten seurauksena. Konsernin liikevaihto oli 402,6 miljoonaa euroa (463,4 milj. euroa vuonna 2024). Liikevaihdon lasku johtui pääosin sähkön vähittäismyynnin alhaisemmasta hintatasosta sekä poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, joka vähensi energian kysyntää. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 43,5 miljoonaa euroa, mikä on 23,8 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Tulosta vahvisti erityisesti Lumme Energia Oy:n liiketoimintakaupasta kirjattu noin 11,6 miljoonan euron kertaluonteinen erä. – Vuosi 2025 osoittaa, että strategiset valintamme kantavat hedelmää. Olemme vahvistaneet kannattavuuttamme ja samalla parantaneet edellytyksiämme pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen, toimitusjohtaja Mikael Venäläinen sanoo. Yhtiön hallintoneuvosto käsitteli tilinpäätöksen tänään kokouksessaan ja antoi siitä lausunnon huhtikuussa pidettävälle yhtiökokoukselle. Strateginen järjestely selkeytti rakennetta Tilikauden merkittävin tapahtuma oli Lumme Energia Oy:n liiketoiminnan siirtyminen Oomi Oy:lle vuoden lopussa. Järjestely keventää konsernin riskiprofiilia, vähentää käyttöpääoman tarvetta ja parantaa taloudellista ennustettavuutta. Järjestelyn myötä Suur-Savon Sähköstä tuli Oomi Oy:n osakkeenomistaja. Investoinnit vahvistavat toimitusvarmuutta Konserni investoi vuonna 2025 yhteensä 82,8 miljoonaa euroa erityisesti sähkönjakeluverkon toimitusvarmuuteen. Viimeisen viiden vuoden aikana investointeja on tehty yhteensä 459,4 miljoonalla eurolla. Sähkönjakelun toimitusvarmuus parani selvästi: keskimääräinen keskeytysaika oli 2,8 tuntia asiakasta kohden, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 6,4 tuntia. Investoinnit perustuvat sähkömarkkinalain vaatimuksiin, jotka edellyttävät merkittäviä panostuksia erityisesti haja-asutusalueilla. Uusiutuva energia ja puhdas siirtymä etenevät Konsernin sähköntuotanto oli 399,4 GWh, josta 99,7 prosenttia oli hiilidioksidineutraalia. Lestijärven tuulipuiston valmistuminen vahvisti uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia. Solarigo-konserni kehitti edelleen aurinko- ja akustovoimaliiketoimintaansa, ja Simoon rakennettu aurinkovoimapuisto on yksi Suomen suurimmista. Lempeä Lämpö Oy jatkoi investointeja vähäpäästöisiin lämmöntuotantoratkaisuihin. Myös valokuituliiketoiminta kasvoi, ja Järvi-Suomen Valokuitu Oy laajensi verkon rakentamista uusille alueille. Näkymät: vakaata kehitystä epävarmuuksista huolimatta Energiatoimialaan liittyy edelleen markkina-, sääntely- ja geopoliittisia epävarmuuksia. Konsernin vahva tase, selkeytynyt rakenne ja hallittu investointitaso luovat kuitenkin hyvät edellytykset vakaalle kehitykselle. Painopiste säilyy toimitusvarmassa infrastruktuurissa, uusiutuvan energiantuotannon kasvattamisessa ja omistaja-arvon pitkäjänteisessä kehittämisessä. Vuoden 2026 alussa konserni perusti uuden yhtiön, Suomen Voimaverkot Oy:n, vastaamaan sähköistyvän yhteiskunnan kasvaviin tarpeisiin ja kehittämään sähkönsiirtoverkkoja. Osingonmaksu Suur-Savon Sähkön hallitus esittää, että vuodelta 2025 maksetaan osinkoa 110 euroa osakkeelta, yhteensä noin 8,24 miljoonaa euroa. Ehdotus perustuu konsernin vakaaseen tuloksentekokykyyn ja tasapainoiseen osingonjakopolitiikkaan. Talouden tunnusluvut 2025 2024 2023 Liikevaihto, M€ 402,6 463,4 469,8 Käyttökate, M€ 76,0 53,0 54,7 Tulos ennen tilinpäätös siirtoja ja veroja, M€ 43,5 19,7 35,5 Investoinnit, M€ 82,8 89,3 89,2 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) 8,3 4,8 6,9 Omavaraisuusaste % 22,1 19,5 18,1 Henkilöstö keskimäärin 174 168 140 Yhteystiedot Ritva Hänninen hallituksen puheenjohtaja Puhelin: 0400 436 122 Mikael Venäläinen toimitusjohtaja Sähköposti: mikael.venalainen@sssoy.fi Puhelin: 010 210 4240