Sponsorointi

Olemme mukana tukemassa toimialueemme hyvinvointia.

Sponsoroinnin periaatteet

Olemme aktiivisesti mukana edistämässä oman toimialueemme hyvinvointia. Osallistumme tukemalla nuoriso- ja kulttuurikasvatusta, urheiluseurojen nuoriso- ja harrastustoimintaa, sekä ympäristöasioihin kohdistuvaa toimintaa. Tuemme myös pienimuotoisesti yksittäisiä tapahtumia ja kampanjoita.

Valittavilta kohteilta edellytämme muun muassa:

  • Tavoitteisiimme sopivaa laji- ja yhteisöimagoa ja pitkäjänteistä yhteistyötä kohteen hyödyntämiseksi
  • Riittävän laajaa kiinnostavuutta kohderyhmässä
  • Suur-Savon Sähkön tarpeet huomioivaa palveluotetta

Yhteistyökumppanuudet

Valitsemme vuosittain pääyhteistyökumppaneiksi muutamia kohteita, joiden kanssa teemme aktiivista ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Tällaisia kumppaneita ovat mm. Savonlinnan pallokerho (SaPKo), Mikkelin Kilpa-Veikot ja Taidekeskus Salmela.

Lähetä hakemus

Voit lähettää meille sponsorointihakemuksen liitteineen alla olevalla lomakkeella. Emme valitettavasti voi vastata puhelintiedusteluihin. Ilmoitamme kaikille hakijoille päätöksestä sähköpostitse.

Hakemukset käsitellään noin kuukauden sisällä hakemuksen saapumisesta meille.

Sponsorointikohteiden ja yhteistyökumppanuuksien määrä on vuosittain rajallinen. Sponsorointisopimusten ja tukimuotojen sisältö muodostuu tapauskohtaisesti resurssien ja mahdollisuuksien mukaan.