ASTA- MYRSKY TYÖLLISTÄÄ VIKOJEN KORJAAJIA KOKO VIIKONLOPUN SUUR-SAVON SÄHKÖN ALUEELLA
Lauantaipäivän aikana sähköverkon vikoja korjattiin edelleen Savonlinnan, Sulkavan ja Rantasalmen alueella. Myrskyn pahoin vaurioittamat johdot joudutaan rakentamaan useassa kohteessa uudelleen. Kaikkiaan uutta johtoa joudutaan rakentamaan useita kilometrejä sekä uusimaan jakelumuuntamoita.
Myös johtoaukealle kaatunut puusto täytyy poistaa metsäkoneella ennen varsinaisen johdon uudelleen rakentamisen aloittamista.
Mahdollisesti Savonlinnan runkojohtojen viat saadaan korjattua lauantaiyön aikana. Rantasalmen ja Sulkavan kuntien haja-asutus alueella pitää varautua pahimmillaan jopa usean vuorokauden kestäviin sähkönjakelun keskeytyksiin.
Sähköttömiä talouksia lauantaina klo 18.30 oli noin 3 200. Häiriöitä korjataan keskeytyksettä ja vikoja paikannettiin helikopterin avulla.
Verkoston korjaustöihin on kutsuttu koko yhtiön henkilökunta ja lisäksi on hankittu kaikki ulkopuolelta saatava ammattiapu. Korjaustöissä maastossa ahkeroi yli 100 henkilöä. Lisäksi miesten apuna työskentelee useita kaivinkoneita ja metsäkoneita.